Ajatushahmotelmia kirjoittamisen merkityksestä
Ajatukseni on, että tulen aika ajoin kirjoittamaan tänne jotain keskeneräisiä ajatuksiani ylös. En koe olevani kirjoittaja, vaikka olen tehnyt sitä siitä lähtien kun opin tämän jalon taidon. Minulle kirjoittaminen on aina ollut tie itseen ja ajatteluun, jotain hyvin privaattia. Sanojen paperille saattaminen on minulle ajatusten vaihtoa itsen kanssa, keskustelua, maailman ja itsen hahmottamista, ei yleistä kirjeenvaihtoa, saati monologia.
Kirjoittaminen on kutsu dialogiin. Minulle kirjoittaminen on aina ollut tapa jäsentää ajatuksia ja maailmaa. Henkilökohtainen dialogi itsen kanssa. Miksi sitten kirjoittaa omaa dialogia näkyväksi ja jakaa sitä muiden luettavaksi? Hyvä kysymys. En osaa ehkä edes vastata tuohon omaan kysymykseeni, vielä.
Pienenä päiväkirjan kirjoittaminen oli kuluneen päivän tai päivien kulun kirjaamista. Mitä oli tapahtunut ja kenen kanssa? Mikä on tämän hetkinen lempiväri, ihastus tai kukka jne. Ei niinkään ajatusten jalostamista. Mutta tavallaan kyllä, oman mielenmaiseman hahmottelua ja siinä viipyilyä.
Kasvaessa päiväkirja muuttui enemmän ystäväksi jonka kanssa jakaa ajatuksia ja tunteita joille ei ollut oikein sopivaa kohdetta muuten. Sivuille kaadettiin kaikki epävarmuus ja vaikeat tunteet jotka aiheuttivat kiharaista tunnelmaa kehossa kuin rullalle kiertyvät sukkahousut. Aikuisuuden kynnyksellä ja myös nyt myöhemmin osa tuosta ajatusten jakamisesta paperille on säilynyt, mutta enemmän painopiste kaatuu ihmettelyyn, asioiden kummasteluun ja keskeneräisyyden työstämiseen.
Ympäröivä maailma muokkaa minua ja tarvitsen tilaa jossa prosessoida tätä muovailun jälkeä. Kokemukset ja tapahtumat, luettuna tai koettuna, kuultuna tai sanottuna painavat jälkensä minun ajatusteni lihaan jättäen mustelman tai ihanan kutkuttavan tunteen. Kirjoittamalla näistä kokemuksista ja ajatuksista voin saavuttaa oivaltamisen ihanuuden tai jopa hämmentävää oppimisen iloa. Saatan tunnistaa palan itseäni tai ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Kun tutustumme eri kulttuureihin, toisenlaisiin ajatuksiin, myytteihin ja tarinoihin, hahmottuu niiden kautta oma peilikuvamme. Tarinat auttavat meitä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Tarvitsemme paljon erilaisia tarinoita jotta saisimme mahdollisimman paljon materiaalia muodostaaksemme omat ajatuksemme aiheista. Kuin villapaitaa neuloessa, tarvitsemme lankaa tietyn määrän onnistuaksemme kokoamaan siitä tarvittavan mittaisen paidan. Villapaidan joka lämmittää kuin oivallus, ajattelun tulos joka ravitsee sielua tavoittaessaan jotain todellista.
Ajattelu syntyy heijastuksena johonkin. Ajatukset kimpoilevat kudelman lailla tilassa, eri värisinä lankoina ja käsialoina, muodostaen lopulta oivalluksen ryijyn, kauniin taideteoksen joka tuo iloa kaikille sen näkeville vielä kauan sen tekijän poismenon jälkeenkin.
Minulle kirjoittaminen on ajattelun muoto, itsetuntemuksen ja kasvun väline sekä kumppani, ystävä ja luotettu. Vaikkakaan en tiedä onko näistä ajatuksista ihan ryijyksi asti, vielä.